Sointumetsän tarina

Ilmakuva naisesta kävelemässä metsätietä pitkin.

Villivadelman tuoksu tulvii viekoitellen metsästä, auringon säteiden pilkistäessä koivujen lomasta. Tuuli leikkii mäntyjen latvoissa, naavapartaisten kuusten suojellessa juurillaan kasvavia smaragdin vihreitä saniaisia. Metsä on tulvillaan tuoksuja, viestejä, sävyjä ja tunteita.

Sointumetsä on ihana pieni yksityismetsä Keminmaassa. Metsästä löytyy monipuolisesti erilaista maastoa, eri ikäistä puustoa ja runsaasti kasvillisuutta, kuten sammaleita, sieni- ja kääpälajeja sekä erilaisia kukkivia kasveja. Siellä on pieni suo, kosteaa ja kuivaa kangasmetsää ja kevään sulamisvesistä alkukesällä syntyvä sammakoiden suosima lampi. Laavun ympäristössä on paljon herkkää kasvistoa, kuten kieloja, metsätähtiä, metsäoravanmarjoja, saniaisia ja jäkälää. Etenkin kesällä metsässä on paljon erilaisia huumaavia tuoksuja, kun auringon lämmittämät männyt, kielot tai suopursu hurmaavat tuoksuillaan. Takaosasta metsä nousee Kaljupää-Helkkunen nimisen vaaran päälle, joka on maastoltaan harvakasvuisempaa kivirakkaa. Sen korkein kohta on noin 70 m, josta voi nähdä jopa naapurikuntaan saakka.

Metsästä otetaan jonkin verran polttopuuta omaan käyttöön. Muutoin metsää hoidetaan vain vähän ja sen monimuotoisuutta vaalitaan. Suojeltuja puulajeja metsässä ovat pihlajat, haavat, naavaiset vanhat kuuset ja hongat. Tuulen kaatamat puut ja kannot vanhenevat maassa omaan tahtiinsa tarjoten ravintoa muille kasveille ja eliöille. Vaaran päällä vanhimmat kilpikaarnaiset suuret männyt ovat arviolta useita satoja vuosia vanhoja.

Sointumetsästä löytyy laavu, nuotiopaikka, katettu ruokapöytä, metsäterassi, lämmitettävä jurtta sekä puucee. Metsään voi saapua myös vieressä kulkevaa Kivaloiden ulkoilureittiä pitkin. Retkeilyreitille yhdistyvän reitin parkkipaikka on muutama sata metriä pihatiemme risteyksestä eteenpäin  Kivalontie 1698 94500 Keminmaa. Talvisin myös latuyhteys Kivaloiden ulkoilureitin ladulle (Lautiosaari-Puukkokumpu) katso lisätietoa osoitteesta https://www.infogis.fi/keminmaa/.

Metsä on myös kotimetsä, joka on omassa virkistyskäytössä ympäri vuoden.